Siirry pääsisältöön

Kassi julisteesta tai tapetista


tapettikassitKaikki kauniit julisteet tai lehtikuvat voit taitella kasseiksi ja pusseiksi.

Aseta juliste pöydälle kuvapuoli päällepäin siten, että julisteen pidemmät sivut ovat vaakasuoraan. Ensin taitellaan kassin sivutaitokset ja sitten kassin suu ja pohja.

Taita juliste niin, että kuvapuolta jää näkyviin noin 2 cm. Paina toiseen reunaan taitos.

1. Taita nyt näkyviin jäänyt kuvapuoli julisteen nurjanpuolen päälle. Tästä tulee saumanvara.

2. Taita taittamatonta reunaa noin 4 cm niin, että kuvapuoli tulee näkyviin.

3. Taita alimmaisena olevaa julisteen reunaa saman verran noin 4 cm, mutta päinvastaiseen suuntaan. Anna saumanvaran olla taittuneena.

4. Aukaise juliste ja käännä julisteen kuvapuoli päällepäin. Taita juliste kuvan mukaan. Siis aseta taitetut reunat saumanvaran verran päällekkäin.

5. Aseta taitetut reunat päällekkäin. Näin määräät toisen sivun taitoksen paikan, paina taitos paikalleen.

6. Aukaise juliste nurjapuoli päällepäin. Taita kassiin suuksi noin 5 cm:n käänne ja pohjaksi noin 7 cm. Kassin kapeat sivut ovat noin 8 cm. Eli pohjataitoksen täytyy olla vähän pienempi. Taita kassin pohjaan vielä apukolmiot piirroksen mukaan. Kolmiot tulevat kassin isojen sivujen ”jatkoksi”.

7. Liimaa kassin pitkä sivu saumanvarat päällekkäin. Liimaa kassin yläreunan taitettuun osaan tukipahvi kantohihnojen osalle ja taita reuna varovasti kassin sisään.

8. Taittele pohja siten, että taitat kassin pienemmät sivut ensin ja sitten suuremmat sivut. Aikaisemmin taitetut apukolmiot auttavat taitosten asettumisessa paikoilleen. Liimaa pohjakolmiot. Pudota kassin pohjan kokoinen tukipohja kassin pohjalle.

9. Tee rei'ittäjällä kassin suuhun reiät hihnoja varten. Pujota narut tai nauhat hihnoiksi.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voit säästää vettä?

Kuva: Kotiliesi Käy nopeasti suihkussa kylvyn sijaan. Älä laske turhaan vettä hanasta. Jos kaikki eurooppalaiset sulkisivat hanan harjatessaan hampaitaan säästäisimme vettä 6 000 olympiastadionin verran vuodessa. Tarkista vesihanasi vuotava hana tiputtaa 25 litraa vettä päivässä. Pese vain täysiä pyykki- ja astiakoneellisia Käytä hyväksi sadevettä - se sopii esimerkiksi puutarhan kasteluun tai auton pesuun. Muista nämät asiat: Älä heitä kemikaaleja tai öljyä viemäriin - tämä kielto koskee myös maaleja, hyönteismyrkkyjä, lääkkeitä, ruoanlaitossa käytettyjä öljyä ja moottoriöljyä. Ota selvää onko lähistölläsi keräyspistettä edellä mainituille myrkyille. Vanhat lääkkeet voi palauttaa aina apteekkiin. Älä heitä roskia jokiin,järviin tai meriin. Jätteet vesissä ovat uhkaa sen eliöstölle. Kala on terveellistä ravintoa, mutta ryöstökalastus on johtanut joiden lajien dramaattiseen vähenemiseen. Käy tutustumassa WW...

Ruoka

Luomu-tuotteissa on tuoreita raaka-aineita jossa on noin 100%. luonnon säilyttäminen puhtaana ja elinvoimaisena keinotekoisten lannotteiden ja torjunta-aineiden välttäminen kotieläinten mahdollisuus lajinomaiseen käyttäytymiseen energian säästäminen ja uusiutuvan energian suosiminen

Ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumiskeinoja

Energia: Uusiutuvien energialähteiden ja ydinenergian edistäminen Energian säästäminen Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi Metaanivuotojen estääminen ja metaanin talteenotto Hajautetut energiaratkaisut Kuva:Behance Rakentaminen Matala- ja nollaenergiatalot Lämmitysmuodon vaihto vähempipäästöisiin. Viherkatot Korjausrakentaminen Tehokkaammat kodinkoneet Huonelämpötilan alentaminen Maa- ja metsätalous Hiilinielujen lisääminen Metsähoitotoimet sekä metsäkadon vähentäminen ja metsitys Maaperän hiilipäästöjen vähentäminen Kestävämpien kasvilajikkeiden jalostus Riisin viljelyssä vedenkäytön tehostaminen Viljelymailla lannoitteiden käytön tehostaminen Maanmuokkauksen vähentäminen Kasvisperäiseen ruokavalioon siirtyminen Liikenne Vähäpäästöiset energialähteet Kehittyneemmät ajoneuvot Tiiviimpi kaupunkirakenne Julkisen liikenteen lisääminen Etätyön yleistyminen Kevyen liikenteen lisääntyminen Kimppakyydit Teollisuus Energiatehokkuud...