Siirry pääsisältöön

Uusiutuva energia


Energia. Ei käy kieltäminen, että se on elintärkeä koko taloudelle. Mutta meidän täytyy ymmärtää, että energian kuluttaminen voi johtaa saastumiseen. Kuinka tyydytämme valtaisan energiatarpeemme tulevaisuudessa ympäristöystävällisellä tavalla?

Maailman energianeuvosto ennustaa energiankysynnän kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Vastaus kasvavaan kysyntään saattaa olla auringon, tuulen, veden ja biomassan kaltaisista luonnonvaroista tuotetussa uusiutuvassa energiassa. Biomassoihin kuuluvat myös pelto- ja metsäbiomassa sekä maatalousjätteet.

Mitkä ovat uusiutuva energian hyödyt?

  • Uusiutuvaa energiaa käyttämällä varmistetaan häiriötön ja turvallinen energiasaanti kuluttajaystävällinen hintaan. Jos emme käytä uusiutuvaa energiaa, EU:n tarvitsemasta energiasta 70% on tuotava unionin ulkopuolella seuraavan kolmenkymmenen vuoden kuluessa. Tällöin olemme myös riippuvaisia sellaisesta maailman alueista, jotka ovat usein epävakaita.
  • Se on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto.
  • Se tuo uusia työpaikkoja.
EU on maailman johtava uusiutuvien energialähteiden kehittäjä ja käyttäjä. Näihin energianlähteisiin kuuluu:

Tuulivoima
Tuulivoimaloita on Suomessa ja tehdään edelleen lisää.
tuulivoimalla tarkoitetaan tuulen, yhden tavallisimmista luonnonilmiöstä, valjastamista sähkötuotantoon. Se on täysin puhdas energiatuotannon muoto. Minkäänlaista jätettä ei synny ja energialähde- auringon lämpösäteilyn synnyttämä ilman liike- on ehtymätön. Vuodesta 1998 tuulivoiman maailmanlaajuinen tuotanto on kasvanut jopa 40%:n vuosivauhtia. Tämä on luonut työpaikkoja yli 70 000 ihmisille ja tuottaa sähköä 35 miljoonalle ihmisille. Maisemaamme tulleet tuuliturbiinit ovat merkki uudesta puhdasta energiasta ja 2000-luvun innovaatiosta.

Keskittävä aurinkovoima
Keskittävä aurinkovoima perustuu auringon säteilyn keskittäminen vastaanottimeen peilien kautta. Tämä tuottaa lämpöä, jota voidaan käyttää joko suoraan tai sähkötuotantoon. Keskittävä aurinkovoima voisi olla merkittävä lisä EU:n kokonaisenenergiansaantiin ja se voidaan helposti yhdistää eteläeurooppalaisten maiden sähköverkkoihin.

Bioenergia
Bioenergia on ’biomassaan’ sisältämää energiaa. Biomassalla tarkoitetaan kaikkea kasviperäistä orgaanista ainesta. Tärkeimmät energiantuotannossa käytettävät biomassaan lähteet ovat: puut, puu-ja maataloustähteet,selluloosa-ja paperituotannon tähteet, karjanlanta, kaatopaikkakaasu ja peltobiomassat. Biomassa muodostaa jo 5% EU:n energiansaannista ja 65% uusiutuvan energian kokonaistuotannosta. Pitkällä aikavälillä biomassa osuus EU:n energiansaannista voikasvaa 20%:iin.

20-20-20

Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen lisätä uusiutuvan energian käyttöä vuoden 2005 8,5 prosentista 20 prosenttiin vuonna 2020. Se on kunnianhimoinen tavoite, mutta se auttaa taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan, antaa Euroopalle lisää hallintaa energialähteistään ja luo uusia työpaikkoja.

Tiesitkö?
Ensimmäinen maininta keskittävän aurinkovoiman käytöstä on vuodesta 212 eKr., jolloin Arkimedeen sanotaan käyttäneen peilejä Syrakusaan hyökkäävien roomalaislaivojen polttamiseen.

Käy tutustumassa Ilmasto.org-sivustolle!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voit säästää vettä?

Kuva: Kotiliesi Käy nopeasti suihkussa kylvyn sijaan. Älä laske turhaan vettä hanasta. Jos kaikki eurooppalaiset sulkisivat hanan harjatessaan hampaitaan säästäisimme vettä 6 000 olympiastadionin verran vuodessa. Tarkista vesihanasi vuotava hana tiputtaa 25 litraa vettä päivässä. Pese vain täysiä pyykki- ja astiakoneellisia Käytä hyväksi sadevettä - se sopii esimerkiksi puutarhan kasteluun tai auton pesuun. Muista nämät asiat: Älä heitä kemikaaleja tai öljyä viemäriin - tämä kielto koskee myös maaleja, hyönteismyrkkyjä, lääkkeitä, ruoanlaitossa käytettyjä öljyä ja moottoriöljyä. Ota selvää onko lähistölläsi keräyspistettä edellä mainituille myrkyille. Vanhat lääkkeet voi palauttaa aina apteekkiin. Älä heitä roskia jokiin,järviin tai meriin. Jätteet vesissä ovat uhkaa sen eliöstölle. Kala on terveellistä ravintoa, mutta ryöstökalastus on johtanut joiden lajien dramaattiseen vähenemiseen. Käy tutustumassa WW...

Ruoka

Luomu-tuotteissa on tuoreita raaka-aineita jossa on noin 100%. luonnon säilyttäminen puhtaana ja elinvoimaisena keinotekoisten lannotteiden ja torjunta-aineiden välttäminen kotieläinten mahdollisuus lajinomaiseen käyttäytymiseen energian säästäminen ja uusiutuvan energian suosiminen

Ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumiskeinoja

Energia: Uusiutuvien energialähteiden ja ydinenergian edistäminen Energian säästäminen Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi Metaanivuotojen estääminen ja metaanin talteenotto Hajautetut energiaratkaisut Kuva:Behance Rakentaminen Matala- ja nollaenergiatalot Lämmitysmuodon vaihto vähempipäästöisiin. Viherkatot Korjausrakentaminen Tehokkaammat kodinkoneet Huonelämpötilan alentaminen Maa- ja metsätalous Hiilinielujen lisääminen Metsähoitotoimet sekä metsäkadon vähentäminen ja metsitys Maaperän hiilipäästöjen vähentäminen Kestävämpien kasvilajikkeiden jalostus Riisin viljelyssä vedenkäytön tehostaminen Viljelymailla lannoitteiden käytön tehostaminen Maanmuokkauksen vähentäminen Kasvisperäiseen ruokavalioon siirtyminen Liikenne Vähäpäästöiset energialähteet Kehittyneemmät ajoneuvot Tiiviimpi kaupunkirakenne Julkisen liikenteen lisääminen Etätyön yleistyminen Kevyen liikenteen lisääntyminen Kimppakyydit Teollisuus Energiatehokkuud...